IN ENGLISH

Ronnie Starr perustettiin keväällä 2000. Samana vuonna julkaistiin omakustanne EP ”Late night with Ronnie Starr”. Levyn kannessa komeilee edesmenneen Presidentti Kekkosen vanha televisio. Levy-yhtiö kiinnostui yhtyeestä heti EP:n ilmestyttyä ja valitsi kyseisen tuotoksen kuukauden kovimmaksi omakustanteeksi. Tarina ei kerro, oliko ratkaisevassa roolissa Kekkosen televisio vai EP:n musiikillinen sisältö. Helmikuussa 2001 julkaistiin toisena omakustanteena ”Ronnie´s Angels” EP, ja keikkatiheys kasvoi.

Seuraavana vuonna Ronnie Starr otti ison askeleen eteenpäin, kun Levy-yhtiö julkaisi ensimmäisen virallisen sinkun ”The Dance/ Miss Moonshine”. Sinkun promootiokiertue Apulannan lämppärinä kattoi koko kiihkeän Suomen.

Keväällä 2003 Ronnie Starr sai Lasse Kurjen tuottajaksi ensimmäisen täyspitkän levyn tekoon. Kesä sujui rattoisasti studiossa Lassen ohjauksessa. Hedelmällinen yhteistyö koki kliimaksinsa loppukesällä. Syyskuussa tulos saatiin kaikkien kuultavaksi, ja musiikkimaailman pelastajaksi ilmestyi albumi ”First Take”.

Levyn nimi juontaa juurensa bändin varmasta otteesta soittimiensa kanssa, ja – pelottavaa mutta totta – nauhoitukset menivät purkkiin lähes poikkeuksetta jo ensimmäisellä otolla. Levyä kuunnellessa aistii kappaleiden eläväisyyden ja intensiivisyyden. Albumin 11 kappaletta edustavat melodista ja sangen tarttuvaa rokkia tiukalla ”hiki pintaan” -asenteella. Suurimpana musiikillisena innoittajana voidaan pitää 70-lukua. Albumilta on lohkaistu kaksi sinkkua, ”An Avenue” ja ”Rock´n´Roll Dreams”.

Syksyllä 2003 kuvattiin Ronnie Starrin ensimmäinen musiikkivideo ”Rock´n´Roll Dreams”. Vuoden 2004 ensimmäisessä levyraadissa video sai loistavan vastaanoton sijoittuen toiseksi!

”In Full Swing!!” ep:n myötä yhä useampi Rockin ystävä sai kuulla Ronnie Starrin loisteliasta vääntöä! In Full Swing!! –ep nousi ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen sinkkulistan neloseksi ja Free Record Shopin listalle sijalle kaksi!!

Ronnie Starrin biisit ovat soineet ahkerasti myös radioissa, mm. Sour Love ja An Avenue nousivat molemmat Radio Suomipopin Top30-listan kärkipaikalle. EP ”Evil and Simple”, joka löysi kauppojen hyllyille helmikuussa 2005 nousi myös Suomen viralliselle listalle.

Vahvoja biisejä ja komeita melodioita sisältänyt ensimmäinen albumi toi bändille runsaasti radiosoittoa, loistavia arviota ja innokasta yleisöä. Toukokuun 23 julkaistava kakkosalbumi "Off The City" esittelee entistäkin vahvemman ja itsevarmemman Ronnie Starrin. Albumin myötä yhtye promoaa uutukaistaan keikkailemalla ympäri Suomea.

Levyltä saa esimakua siltä irrotetun Living Off The City- singlen muodossa. Digitaalisesti julkaistava single löytyy lisäksi Bianca-Pop Musicin tuoreelta "Independent Rock" -kokoelmalta.


Join the Forces....WRonnie Starr Forum